Vuoden Brassi 2022
Monsterosa My Darling "Dana"
Dana on seitsemän kuukauden ikäinen brassi, joka on kolmen kuukauden ikäisestä työskennellyt työkaverinani erityisentuen pienluokalla alakoulussa. Luokassa on 11 oppilasta ja Dana vuorottelee luokassa toisen koirani kanssa.
Danan työpäivät kuluvat monenlaisten tapahtumien merkeissä. Dana on opetellut heittämään noppaa, pyörittämään onnenpyörää ja nostamaan asioita. Näin oppilaiden kanssa voidaan pelata erilaisia oppimispelejä ja opetella kertotauluja tai sanaluokkia kuin huomaamatta.
Danan tärkein tehtävä on kuitenkin olla läsnä. Niinä päivinä kun koira on luokassa, työrauha on todella paljon parempi. Oppilaat kunnioittavat koiraa ja haluavat olla koiralle kilttejä. He tietävät koiran aistien olevan tarkkoja. Näin esimerkiksi kovat äänet (huutaminen, huonekalujen paiskominen, kiljuminen) tai riehuminen jäävät pois, koska kukaan ei halua koiralle pahaa.
Koira rauhoittaa myös lukevia oppilaita, tai oppilaita tehtävien äärellä. Olemalla läsnä, siliteltävänä ja rapsuteltavana tai makaamalla vieressä, keskittyminen tehtäviin tapahtuu huomaamatta.
Dana myös tauottaa ja kannustaa liikkumaan. Danan kanssa liikkuminen ei tunnu pakotetulta koululiikunnalta ja lenkkivälitunnit ovat todella suosittuja. Näiden välituntien aikana oppilaat pääsevät lenkille Danan kanssa ja nämä lenkit ovat todella tehokkaita motivointikeinoja arjessamme.
Koira on lisäksi erittäin tärkeä apuri erilaiseen havainnointiin. Asiat, jotka tuntuvat monille oppilaille vaikeilta, tulevat helpommaksi, käsitettäväksi ja käsiteltäväksi, koska apuna on koira.
Dana myös nostaa oppilaiden itsetuntoa, meidän luokalla on jotain mitä koko koulu haluaa ja mistä kaikki ovat kiinnostuneita. Oppilaat ovat onnellisia, saadessaan pyytää koiralta asioita ja saadessaan koiran toimimaan pyyntöjen mukaan.

Vuoden näyttelybrassi 2022
Paras pentu
Paras uros
Kuvaaja Vesa Autio
|
|
Paras narttu
Kuvaaja Siina Jolkkonen
|
|
Paras veteraani
Paras kasvattaja
Kuvaaja Vesa Autio
|
Vuoden agilitybrassi
Vuoden rallytokobrassi
Ei tuloksia
Sivu päivitetty
Vuoden näyttelybrassi -kilpailun säännöt
|
![]()
|
Agiltybrassi -kilpailun säännöt
|
![]()
|
Vuoden tokobrassi -kilpailun säännöt
|
![]()
|
Vuoden rallytokobrassi -kilpailun säännöt
|
![]()
|