BRASILIANTERRIERI ROTUMÄÄRITELMÄ |
FCI:n numero: 341
Hyväksytty: FCI 5.11.2018 Kennelliitto 4.12.2018 |
KÄYTTÖTARKOITUS: Pienriistan metsästykseen käytettävä koira, vahti- ja seurakoira.
FCI:N LUOKITUS: Ryhmä 3 terrierit
alaryhmä 1 isot ja keskikokoiset terrierit
Käyttökoetulosta ei vaadita
LYHYT HISTORIAOSUUS: 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa monet nuoret brasilialaiset opiskelivat eurooppalaisissa yliopistoissa, etenkin Ranskassa ja Englannissa. Usein nämä nuoret avioituivat ulkomailla, ja kun he palasivat perheineen kotimaatiloilleen, heidän vaimonsa toivat mukanaan pieniä terrierityyppisiä koiria. Pienet koirat sopeutuivat maatilan elämään ja risteytyivät paikallisten koirien kanssa. Näin muotoutui uudentyyppinen koira, jonka ulkomuoto vakiintui muutaman sukupolven aikana. Kaupungistumisen edetessä suuret kasvukeskukset alkoivat houkutella maanviljelijöitä perheineen ja työntekijöineen. Silloin nämä koirat joutuivat kokemaan toisenkin ympäristönmuutoksen.
YLEISVAIKUTELMA: Keskikokoa. Solakka ja tasapainoinen koira, jolla on kiinteä, mutta ei liian raskas rakenne. Neliömäisessä rungossa on kaartuvat linjat.
TÄRKEITÄ MITTASUHTEITA: Neliömäinen, rungon pituus olkanivelestä istuinluun kärkeen on suunnilleen sama kuin säkäkorkeus.
KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE: Vilkas, tarkkaavainen, toimelias ja innokas; ystävällinen ja lempeä tuttuja kohtaan, vieraita kohtaan pidättyväinen.
PÄÄ: Ylhäältä katsottuna kolmionmuotoinen, kallon takaosasta leveä ja kapenee selvästi silmistä lähtien kohti kirsua. Korvat ovat kaukana toisistaan. Sivulta katsottuna kuonon ylälinja nousee kevyesti kirsun kärjestä otsapengertä kohti, selvemmin silmien välistä ja kallo kaartuu hieman kohti niskakyhmyä.
Kallo: Kaareva, otsa on kohtalaisen litteä. Ylhäältä katsottuna kallon sivut kaartuvat silmiä kohti. Etäisyys silmän ulkokulmasta korvan kiinnityskohtaan on sama kuin silmien ulkokulmien väli. Otsauurre on hyvin kehittynyt.
Otsapenger: Korostunut.
Kirsu: Kohtuullisen kokoinen ja väriltään tumma, karvan väriin sointuva. Sieraimet ovat avoimet.
Kuono: Ylhäältä katsottuna silmien ulkokulmasta kirsun kärkeen tasakylkisen kolmion muotoinen. Kuono on voimakas ja silmien alta hyvin meislautunut, hieman laskeva kuonon tyvi korostaa otsapengertä.
Huulet: Kuivat ja tiiviit, ylähuuli on juuri ja juuri alahuulen päällä peittäen hampaat. Suu sulkeutuu täydellisesti.
Posket: Kuivat ja hyvin kehittyneet.
Hampaat: 42 hyvin kehittynyttä hammasta säännöllisessä rivissä. Leikkaava purenta.
Silmät: Sijoittuneet niskakyhmyn ja kirsun puoliväliin, kaukana toisistaan, silmien ulkokulmien välinen etäisyys on sama kuin etäisyys silmän ulkokulmasta kirsun kärkeen. Silmät katsovat suoraan eteenpäin, ne ovat hieman ulkonevat ja kooltaan suuret. Kulmakaaret ovat hieman korostuneet. Silmät ovat pyöreähköt, avoimet ja eloisat ja mahdollisimman tummat karvan väriin sointuen. Ilme on tarkkaavainen. Sinisillä koirilla silmät ovat siniharmaat, ruskeilla ruskeat, vihreät tai siniset, isabellanvärisillä ruskeat, vihreät, siniset tai erisävyiset meripihkanväriset.
Korvat: Kiinnittyneet kallon sivuille samalle linjalle silmien kanssa ja kauas toisistaan korostaen kallon leveyttä. Korvat ovat kolmionmuotoiset, teräväkärkiset ja asennoltaan puolipystyt, korvan kärki on taittunut kohti silmän ulkokulmaa.
KAULA: Kohtuullisen pitkä. Kaulan pituus on tasapainossa pään pituuteen nähden. Kaula liittyy sulavasti päähän ja runkoon. Se on puhdaslinjainen, kuiva ja ylälinjaltaan hieman kaareva.
RUNKO: Tasapainoinen ja neliömäinen, ei liian raskas. Ääriviivat ovat sulavan kaarevat.
Ylälinja: Kiinteä ja tasainen, nousee hieman säästä kohti lantiota.
Säkä: Selvästi erottuva ja liittyy sulavasti lapoihin.
Selkä: Suhteellisen lyhyt ja lihaksikas.
Lanne: Lyhyt ja kiinteä, liittyy sulavasti lantioon.
Lantio: Hieman viisto, hyvin kehittynyt ja lihaksikas. Hännän kiinnitys on matala.
Rintakehä: Rintakehä on pitkä ja syvä, ulottuu kyynärpäiden tasolle. Kylkiluut ovat kaarevat. Rintalasta on kohtuullisen kaareva. Eturinta ei ole kovin korostunut, mutta se on kohtuullisen leveä mahdollistaen eturaajojen vapaat liikkeet.
Alalinja ja vatsa: Vatsalinja on hieman kaareva ja kohoaa takaosaa kohti, mutta ei kuroudu jyrkästi.
HÄNTÄ: Luonnostaan töpö tai täysimittainen, ei kintereen alapuolelle ulottuva. Vahva ja matalalle kiinnittynyt. Täysimittainen häntä on asennoltaan hieman ylä-viistoon kaartuva mutta ei kierry selän päälle.
RAAJAT
ETURAAJAT: Edestä katsottuna suorat, kohtuullisen etäällä toisistaan ja yhden-suuntaiset takaraajojen kanssa, jotka myös ovat suorat, mutta kauempana toisistaan.
Lavat: Pitkät.
Olkavarret: Suunnilleen lapojen mittaiset, lapaluun ja olkavarren välinen kulma on n. 110°.
Kyynärpäät: Tiiviisti rungonmyötäiset, samalla korkeudella kuin rintakehän alalinja.
Kyynärvarret: Suorat, solakat ja kuivat.
Välikämmenet: Hyvin kohtuullisesti joustavat, suorat ja solakat, lähes pystysuorat.
Etukäpälät: Tiiviit, eivät sisä- eivätkä ulkokierteiset, kaksi keskimmäistä varvasta ovat toisia pitemmät.
TAKARAAJAT: Lihaksikkaat ja eturaajoja leveämpiasentoiset.
Reidet: Hyvin kehittyneet ja lihaksikkaat.
Polvet: Kohtuullisesti kulmautuneet.
Sääret: Suhteessa reiden pituuteen ja leveyteen.
Välijalat: Kohtuullisen lyhyet ja pystysuorat.
Takakäpälät: Tiiviit ja etukäpäliä pitemmät.
LIIKKEET: Tyylikkäät, vapaat, lyhyet ja nopeat.
NAHKA: Rungonmyötäinen ja kuiva, ei löysä.
KARVAPEITE
Karva: Lyhyttä, sileää, hienolaatuista ja pinnanmyötäistä, mutta ei pehmeää. Iho ei näy karvapeitteen läpi. Karva on lyhyempää päässä, korvissa, kaulan alapuolella, eturaajojen sisä- ja alaosassa sekä reisien takapuolella.
Väri: Vallitseva pohjaväri on valkoinen, jossa on mustia, sinisiä, ruskeita tai isabellanvärisiä laikkuja. Seuraavien tyypillisten ja rodunomaisten värimerkkien tulee aina esiintyä: punaruskeat merkit silmien yläpuolella, kuonon kummallakin sivulla sekä korvien reunoissa ja sisäpuolella. Näitä punaruskeita merkkejä voi olla muuallakin rungossa valkoisen ja värialueiden välissä. Päässä ja korvissa tulee aina olla mustaa, sinistä, ruskeaa tai isabellanväriä; päässä voi olla valkoinen läsi ja mahdollisimman symmetriset valkoiset merkit mieluiten otsassa ja kuonon sivuilla.
KOKO JA PAINO
Säkäkorkeus: Urokset 35–40 cm
Nartut 33–38 cm
Paino: Noin 10 kg
VIRHEET: Kaikki poikkeamat edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen ja sen vaikutukseen koiran terveyteen ja hyvinvointiin.
• Ohut karva, jonka läpi iho kuultaa; pitkä tai epätyypillinen karva
• Puutteet tyypillisessä rodunomaisessa värityksessä
• Raskaat tai löysät lavat
• Käyrät takaraajat
• Epätasapaino, epätyypillinen rakenne
VAKAVAT VIRHEET:
• Säästä lantioon laskeva ylälinja
HYLKÄÄVÄT VIRHEET:
• Vihaisuus tai liiallinen arkuus
• Selvästi epänormaali rakenne tai käyttäytyminen
• Tasainen lantio
• Ylä- tai alapurenta
• Täysin pystyt korvat
HUOM. Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina kivespusseihin.
Jalostukseen tulee käyttää vain toiminnallisesti ja kliinisesti terveitä, rakenteeltaan rodunomaisia koiria.

Rotumääritelmä | |
File Size: | 145 kb |
File Type: |

Breed Standard | |
File Size: | 196 kb |
File Type: |