Yhdistyksen ohjesäännöt ja oppaat
Voimassa olevat säännöt: 16.02.2022 16:25:50
Brasilianterrieri-Fox Paulistinha ry säännöt
1§ Nimi, kotipaikka ja kieli
Yhdistyksen nimi on Brasilianterrieri-Fox Paulistinha ry. Sen kotipaikka on Ypäjä ja toiminta-alueena koko Suomi. Yhdistyksen kielenä on suomi.
2§ Tarkoitus ja toiminnan laatu
Yhdistyksen tarkoituksena on toimia brasilianterriereistä kiinnostuneiden yhdyssiteenä ja pyrkiä edistämään rodun tuntemusta Suomessa Suomen Kennelliitto-Finska Kennelklubben ry.:n jäsenyhdistyksenä. Yhdistyksen tavoitteena on myös syventää jäsenistön tietämystä brasilianterriereiden hoidosta, kasvatuksesta ja jalostuksesta. Yhdistys noudattaa Suomen Kennelliitto-Finska Kennelklubben ry.:n jäsenyhdistyksilleen antamia ohjeita Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys voi mahdollisuuksiensa mukaan
Toimintansa tukemiseksi yhdistys kerää jäseniltään jäsenmaksua, sekä voi hankkia erilaisia harrastukseen liittyviä tuotteita myytäväksi (joilla rahoitetaan yhdistyksen toimintaa). Lisäksi yhdistys voi saatuaan asianomaisen luvan
3§ Jäsenet
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä rekisteröitynyt yhdistys, yritys sekä jokainen täysi-ikäinen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Jäsenyyden hyväksymisestä päättää yhdistyksen hallitus. Perheenjäseneksi voivat liittyä henkilöt, jotka kuuluvat varsinaisen jäsenen henkilön ruokakuntaan. Kasvattajajäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai elinkeintoiminnan harjoittaja, joka hyväksyy yhdistyksen säännöt.
Yhdistyksen varsinainen jäsen, kasvattajajäsen sekä perhejäsen ovat velvollisia suorittamaan yhdistyksen syyskokouksen määräämän jäsenmaksun vuosittain. Tuomarijäseneksi yhdistyksen hallitus voi kutsua rodun arvostelutuomarin. Kunniajäseneksi voi hallitus ehdottaa henkilöä, joka on erityisen ansioituneesti edistänyt yhdistyksen toimintaa tai yleistä koira-asiaa tai jolle yhdistys haluaa osoittaa erityistä kiitollisuutta tai kunnioitusta. Ehdotus
alistetaan yhdistyksen kokouksen ratkaistavaksi ja sitä tulee kannattaa ¾ annetuista äänistä.
Hallitus pitää yhdistyksen jäsenistä jäsenluetteloa.
4§ Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle, tai ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan. Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen ei kehotuksesta huolimatta ole suorittanut jäsenmaksuaan huhtikuun loppuun mennessä, mutta hän voi jälleen päästä jäseneksi suorittamalla laiminlyödyt maksut. Jos jäsen toimii yhdistyksen sääntöjä tai tarkoitusperiä vastaan tai jos jäsen menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella on huomattavasti vaikeuttanut yhdistyksen toimintaa on yhdistyksen jäsenkokouksella oikeus erottaa jäsen yhdistyksestä. Erottamiseen vaaditaan, että vähintään ¾ annetuista äänistä on kannattanut erottamista. Äänestys suoritetaan aina suljettuna lippuäänestyksenä. Yhdistyksestä eronneella tai erotetulla ei ole oikeutta yhdistyksen varoihin.
5§ Liittymis- ja jäsenmaksu
Varsinaisen-, kasvattaja- ja perheenjäsenten liittymis- ja jäsenmaksun suuruudesta päätetään syyskokouksessa. Tuomari- ja kunniajäsenet eivät maksa jäsenmaksua.
6§ Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa syyskokouksen valitsema hallitus, johon kuuluu kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan valitut neljä-kahdeksan (4-8) muuta varsinaista jäsentä, joista kaksi (2) tai kolme (3) eroaa vuosittain, ensimmäisen kerran arvan perusteella ja tämän jälkeen erovuoroisuus määräytyy vuoron mukaan. Hallituksen varsinaisten jäsenten lisäksi valitaan kaksi- neljä (2-4) varajäsentä kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan. Varajäsenistä on vuosittain yksi- kaksi (1-2) erovuorossa, ensimmäisen kerran erovuorossa oleva ratkaistaan arvalla ja tämän jälkeen erovuoroisuus määräytyy vuoron mukaan.
Varajäsenillä on läsnäolo- ja puheoikeus kaikissa hallituksen kokouksissa ja lisäksi äänioikeus hänen ollessaan poissaolevan hallituksen varsinaisen jäsenen tilalla. Varajäsenet kutsutaan hallituksen kokoukseen estyneiden tai esteellisten hallituksen varsinaisten jäsenten tilalle syyskokouksen tekemän valintajärjestyksen mukaisesti. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sekä ottaa keskuudestaan tai yhdistyksen ulkopuolelta sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sekä ottaa keskuudestaan tai yhdistyksen ulkopuolelta sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallituksen jäsenen tulee olla kahdeksantoista (18) vuotta täyttänyt. Hallitus voi asettaa keskuudestaan asioiden valmistelua varten työvaliokuntia.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta, tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja heidän lisäkseen on läsnä. Hallituksen kokoukseen voidaan osallistua tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta.
Hallituksen tehtäviin kuuluu
Hallituksen jäsen voi pyytää eroa tehtävästään tai hallituksen jäsen, joka ei ole toiminnassaan noudattanut yhdistyksen tai hallituksen kokousten päätöksiä, voidaan erottaa tehtävästään kesken toimikauden. Eronneen tai erotetun tilalle valitaan uusi henkilö yhdistyksen kokouksessa, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi.
7§ Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja yksin tai varapuheenjohtaja yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.
8§ Tilikausi ja toiminnantarkastus
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille viimeistään kuukautta ennen kevätkokousta. Toiminnantarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kevätkokousta hallitukselle.
Toiminnantarkastajilla on oikeus suorittaa vuositilintarkastuksen lisäksi myös yhdistyksen hallinnon kirjanpidon ja kassan valvontatarkastus, milloin he katsovat sen aiheelliseksi.
9§ Yhdistyksen kokoukset
Yhdistys pitää vuosittain kaksi (2) varsinaista kokousta. Yhdistyksen kevätkokous pidetään maaliskuun loppuun mennessä ja syyskokous syys-marraskuussa hallituksen määräämänä päivänä. Syyskokouksen ajankohdan valinnassa tulee huomioida Suomen Terrierijärjestö ry:n sääntömääräisen kokouksen ajankohta. Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai hallitus katsoo tarpeelliseksi tai vähintään yksi ymmenesosa
(1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä 30 vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai hallitus katsoo tarpeelliseksi tai vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä 30 vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.
10§ Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen
Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta, joko julkaistava yhdistyksen kotisivuilla, jäsentiedotteessa tai toimitettava sähköpostitse jokaiselle jäsenelle jäsenrekisteriin merkittyyn osoitteeseen. Jäsenen, joka haluaa asiansa käsiteltäviksi varsinaisessa kokouksessa, on tehtävä kirjallinen esitys hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun, viimeistään yksi (1) kuukausi ennen kokousta.
Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen tai yhdistyksen kokouksen niin päättäessä myös tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta.
11§ Varsinaiset kokoukset
Syyskokouksessa käsiteltävät asiat:
Kevätkokouksessa käsiteltävät asiat:
12§ Äänestykset
Mikäli lippuäänestystä ei ole vaadittu, eikä näissä säännöissä ole toisin mainittu, ratkaistaan kaikki asiat yhdistyksen kokouksissa ja hallituksen kokouksissa avoimella äänestyksellä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Poikkeuksena kuitenkin 4§ ja 13 §:n asiat. Äänten mennessä tasan ratkaisee vaaleissa ja lippuäänestyksessä arpa, muissa asioissa kokouksen puheenjohtajan ääni. Yhdistyksen kokouksessa äänioikeus on varsinaisella jäsenellä, kasvattajajäsenellä, täysi-ikäisellä perhejäsenellä sekä kunniajäsenellä. Kullakin on yksi (1) ääni.
Yhdellä henkilöllä voi olla 1 - 3 kappaletta valtakirjoja ja näiden äänioikeudet. Tuomarijäsenellä on läsnäolo ja puheoikeus.
13§ Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen Päätös sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi sen varat ja omaisuus käytetään yhdistyksen tarkoitusta edistävään toimintaan
purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla.
14§ Muut
Muuten noudatettakoon mitä yhdistyslaissa määrätään
15§ Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät

- kartuttaa jäsenmääräänsä
- tehdä yhdistyksen toimialaan kuuluvaa valistustyötä, harjoittaa
- julkaisutoimintaa ja järjestää keskustelu-, neuvonta-, valistus- ja koulutustilaisuuksia sekä kursseja ja koiranäyttelyitä yhdistyksen statuksen sallimissa puitteissa
- ylläpitää yhteyksiä muihin vastaaviin yhdistyksiin, sekä tehdä
- yhteistyötä yritysten ja yhteisöjen kanssa
- harjoittaa yhteistoimintaa alan keskusjärjestön ja muiden
- kenneljärjestöjen kanssa
- julkaista tiedotuslehteä
- ylläpitää ja kehittää internet-sivustoja
Toimintansa tukemiseksi yhdistys kerää jäseniltään jäsenmaksua, sekä voi hankkia erilaisia harrastukseen liittyviä tuotteita myytäväksi (joilla rahoitetaan yhdistyksen toimintaa). Lisäksi yhdistys voi saatuaan asianomaisen luvan
- ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja
- tehdä sponsorointisopimuksia yritysten ja yhteisöjen kanssa
- toimeenpanna arpajaisia, myyjäisiä ja rahankeräyksiä, sekä
- järjestää huvitapahtumia
- omistaa ja hallita toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta
3§ Jäsenet
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä rekisteröitynyt yhdistys, yritys sekä jokainen täysi-ikäinen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Jäsenyyden hyväksymisestä päättää yhdistyksen hallitus. Perheenjäseneksi voivat liittyä henkilöt, jotka kuuluvat varsinaisen jäsenen henkilön ruokakuntaan. Kasvattajajäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai elinkeintoiminnan harjoittaja, joka hyväksyy yhdistyksen säännöt.
Yhdistyksen varsinainen jäsen, kasvattajajäsen sekä perhejäsen ovat velvollisia suorittamaan yhdistyksen syyskokouksen määräämän jäsenmaksun vuosittain. Tuomarijäseneksi yhdistyksen hallitus voi kutsua rodun arvostelutuomarin. Kunniajäseneksi voi hallitus ehdottaa henkilöä, joka on erityisen ansioituneesti edistänyt yhdistyksen toimintaa tai yleistä koira-asiaa tai jolle yhdistys haluaa osoittaa erityistä kiitollisuutta tai kunnioitusta. Ehdotus
alistetaan yhdistyksen kokouksen ratkaistavaksi ja sitä tulee kannattaa ¾ annetuista äänistä.
Hallitus pitää yhdistyksen jäsenistä jäsenluetteloa.
4§ Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle, tai ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan. Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen ei kehotuksesta huolimatta ole suorittanut jäsenmaksuaan huhtikuun loppuun mennessä, mutta hän voi jälleen päästä jäseneksi suorittamalla laiminlyödyt maksut. Jos jäsen toimii yhdistyksen sääntöjä tai tarkoitusperiä vastaan tai jos jäsen menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella on huomattavasti vaikeuttanut yhdistyksen toimintaa on yhdistyksen jäsenkokouksella oikeus erottaa jäsen yhdistyksestä. Erottamiseen vaaditaan, että vähintään ¾ annetuista äänistä on kannattanut erottamista. Äänestys suoritetaan aina suljettuna lippuäänestyksenä. Yhdistyksestä eronneella tai erotetulla ei ole oikeutta yhdistyksen varoihin.
5§ Liittymis- ja jäsenmaksu
Varsinaisen-, kasvattaja- ja perheenjäsenten liittymis- ja jäsenmaksun suuruudesta päätetään syyskokouksessa. Tuomari- ja kunniajäsenet eivät maksa jäsenmaksua.
6§ Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa syyskokouksen valitsema hallitus, johon kuuluu kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan valitut neljä-kahdeksan (4-8) muuta varsinaista jäsentä, joista kaksi (2) tai kolme (3) eroaa vuosittain, ensimmäisen kerran arvan perusteella ja tämän jälkeen erovuoroisuus määräytyy vuoron mukaan. Hallituksen varsinaisten jäsenten lisäksi valitaan kaksi- neljä (2-4) varajäsentä kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan. Varajäsenistä on vuosittain yksi- kaksi (1-2) erovuorossa, ensimmäisen kerran erovuorossa oleva ratkaistaan arvalla ja tämän jälkeen erovuoroisuus määräytyy vuoron mukaan.
Varajäsenillä on läsnäolo- ja puheoikeus kaikissa hallituksen kokouksissa ja lisäksi äänioikeus hänen ollessaan poissaolevan hallituksen varsinaisen jäsenen tilalla. Varajäsenet kutsutaan hallituksen kokoukseen estyneiden tai esteellisten hallituksen varsinaisten jäsenten tilalle syyskokouksen tekemän valintajärjestyksen mukaisesti. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sekä ottaa keskuudestaan tai yhdistyksen ulkopuolelta sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sekä ottaa keskuudestaan tai yhdistyksen ulkopuolelta sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallituksen jäsenen tulee olla kahdeksantoista (18) vuotta täyttänyt. Hallitus voi asettaa keskuudestaan asioiden valmistelua varten työvaliokuntia.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta, tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja heidän lisäkseen on läsnä. Hallituksen kokoukseen voidaan osallistua tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta.
Hallituksen tehtäviin kuuluu
- edustaa yhdistystä ja tehdä sitoumuksia sen nimissä
- kutsua jäsenistö kaksi kertaa vuodessa varsinaisiin kokouksiin,
- sekä mahdollisiin ylimääräisiin kokouksiin
- valmistella yhdistyksen kokouksissa käsiteltävät asiat
- panna toimeen yhdistyksen kokousten päätökset
- huolehtia varojen hankinnasta ja tilinhoidosta
- hyväksyä uudet jäsenet
- valitsee tarvittaessa erilaisia hallituksen alaisuudessa toimivia
- toimikuntia, jotka ovat velvollisia antamaan selostuksen toiminnastaan hallitukselle
Hallituksen jäsen voi pyytää eroa tehtävästään tai hallituksen jäsen, joka ei ole toiminnassaan noudattanut yhdistyksen tai hallituksen kokousten päätöksiä, voidaan erottaa tehtävästään kesken toimikauden. Eronneen tai erotetun tilalle valitaan uusi henkilö yhdistyksen kokouksessa, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi.
7§ Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja yksin tai varapuheenjohtaja yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.
8§ Tilikausi ja toiminnantarkastus
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille viimeistään kuukautta ennen kevätkokousta. Toiminnantarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kevätkokousta hallitukselle.
Toiminnantarkastajilla on oikeus suorittaa vuositilintarkastuksen lisäksi myös yhdistyksen hallinnon kirjanpidon ja kassan valvontatarkastus, milloin he katsovat sen aiheelliseksi.
9§ Yhdistyksen kokoukset
Yhdistys pitää vuosittain kaksi (2) varsinaista kokousta. Yhdistyksen kevätkokous pidetään maaliskuun loppuun mennessä ja syyskokous syys-marraskuussa hallituksen määräämänä päivänä. Syyskokouksen ajankohdan valinnassa tulee huomioida Suomen Terrierijärjestö ry:n sääntömääräisen kokouksen ajankohta. Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai hallitus katsoo tarpeelliseksi tai vähintään yksi ymmenesosa
(1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä 30 vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai hallitus katsoo tarpeelliseksi tai vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä 30 vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.
10§ Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen
Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta, joko julkaistava yhdistyksen kotisivuilla, jäsentiedotteessa tai toimitettava sähköpostitse jokaiselle jäsenelle jäsenrekisteriin merkittyyn osoitteeseen. Jäsenen, joka haluaa asiansa käsiteltäviksi varsinaisessa kokouksessa, on tehtävä kirjallinen esitys hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun, viimeistään yksi (1) kuukausi ennen kokousta.
Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen tai yhdistyksen kokouksen niin päättäessä myös tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta.
11§ Varsinaiset kokoukset
Syyskokouksessa käsiteltävät asiat:
- kokouksen avaus
- valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri
- todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- valitaan kaksi (2) pöytäkirjan tarkastajaa
- valitaan kaksi (2) ääntenlaskijaa
- hyväksytään kokouksen työjärjestys
- määrätään liittymis- ja jäsenmaksun suuruus seuraavalle vuodelle
- esitetään toimintasuunnitelma ja talousehdotus tulevalle vuodelle
- valitaan hallituksen puheenjohtaja
- valitaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet erovuoroisten tilalle
- valitaan yksi (1) toiminnantarkastaja ja hänen varamiehensä
- valitaan tarvittavat edustajat eri kattojärjestöihin ja muihin tilaisuuksiin / kokouksiin / toimikuntiin
- käsitellään hallituksen kokoukselle tekemät esitykset ja aloitteet
- käsitellään jäsenten tekemät esitykset
- käsitellään muut esille tulevat asiat ottaen huomioon yhdistyslain 23 ja 24 pykälän määräykset
Kevätkokouksessa käsiteltävät asiat:
- valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri
- todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- valitaan kaksi (2) pöytäkirjan tarkastajaa
- valitaan kaksi (2) ääntenlaskijaa
- hyväksytään kokouksen työjärjestys
- esitetään yhdistyksen toimintakertomus, tilinpäätös,
- toiminnantarkastajan lausunto ja vahvistetaan tilinpäätös
- päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä edellisen vuoden hallitukselle
- käsitellään hallituksen kokoukselle tekemät esitykset ja aloitteet
- käsitellään jäsenten tekemät esitykset
- käsitellään muut esille tulevat asiat ottaen huomioon yhdistyslain 23 ja 24 pykälän määräykset
12§ Äänestykset
Mikäli lippuäänestystä ei ole vaadittu, eikä näissä säännöissä ole toisin mainittu, ratkaistaan kaikki asiat yhdistyksen kokouksissa ja hallituksen kokouksissa avoimella äänestyksellä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Poikkeuksena kuitenkin 4§ ja 13 §:n asiat. Äänten mennessä tasan ratkaisee vaaleissa ja lippuäänestyksessä arpa, muissa asioissa kokouksen puheenjohtajan ääni. Yhdistyksen kokouksessa äänioikeus on varsinaisella jäsenellä, kasvattajajäsenellä, täysi-ikäisellä perhejäsenellä sekä kunniajäsenellä. Kullakin on yksi (1) ääni.
Yhdellä henkilöllä voi olla 1 - 3 kappaletta valtakirjoja ja näiden äänioikeudet. Tuomarijäsenellä on läsnäolo ja puheoikeus.
13§ Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen Päätös sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi sen varat ja omaisuus käytetään yhdistyksen tarkoitusta edistävään toimintaan
purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla.
14§ Muut
Muuten noudatettakoon mitä yhdistyslaissa määrätään
15§ Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät
Tietosuojaselosteet
Ohjesäännöt

hallinnon_ohjesääntö.pdf | |
File Size: | 401 kb |
File Type: |

jalostustoimikunnan_ohjesääntö.pdf | |
File Size: | 103 kb |
File Type: |

rahastonhoitajan_ohjesääntö.pdf | |
File Size: | 165 kb |
File Type: |